Kukkia ja Mehiläisiä

Myönnettäköön, että otsikkomme tyyli toistaa itseään. Mutta tuo ylläoleva nyt vain sattui osumaan ajankohtaan ja viime tapahtumiin niin hyvin, etten malttanut olla laittamatta tuota jo hieman kliseistäkin sanaparia aasinsillaksi aiheeseen. Vuodenaikahan on mitä parhain: puut hulmuavat lehtiverhossa täyttä päätä ja luonto panee muutenkin parastaan. Poljen usein aamuisin työmatkani Gummeruksenkadulle yliopiston kampuksen kautta, jotta saan edes pienen annoksen metsäpolkua ja luonnon tuoksuja ennen kuin asetun päiväksi sisätiloihin. Sireenien ja angervojen tuoksu on nyt suorastaan hullaannuttava.

Kukat tuoksuineen tuovat myös paikalle ötökät. Meille kevät toi Mehiläisen. Siis ihan isolla ämmällä. Kuten Facebookissa jo kerroimmekin, olemme sopineet yhteistyöstä Mehiläisen uuden hammaslääkäriaseman kanssa, mikä tarkoittaa sitä, että  otamme jatkossa  asiakkaita vastaan myös Mehiläisen tiloissa. Päivät tarkentuvat jahka pääsemme konkreettisesti aloittamaan työn. Mehiläisestä löytyy erikoishammaslääkäripalveluita (esim. kirurgia ja oikominen) sekä perushammashoitoa, ja nyt sitten jatkossa myös suuhygienistipalvelut. Porukka on oikein mukavaa ja asiantuntevaa, joten jos hammaslääkärin tarvetta on, niin sitten vaan aikaa varaamaan!  Henkilökohtaisesti tunnen sympatiaa Mehiläisen poppoota kohtaan myös siksi, että  osa heistä on kotoisin Viitasaarelta niin kuin itsekin olen.

Työ tekijäänsä opettaa ?

Yhtä paljon sympatiaa en kuitenkaan tunne kaikkia kotiseudultani esille pullahtaneita kohtaan. Ajattelin ensin, etten lusikkaani Hakkarais-soppaan enää laita, sillä sahasenaattorista lienee jo tarpeeksi kirjoitettu. Tänään Teuvon mielipiteet maahanmuuttajista kuitenkin nousivat mieleeni.  Herra Hakkaraiselle  olisi ollut terveellistä olla paikalla Cocodensin hoitohuoneessa, kun asiakkaanani kävi huiviin verhoutunut  nainen, joka oli muuttanut Suomeen n. 4 vuotta sitten.  Hoitotoimenpiteen suorittamisen jälkeen hän halusi maksaa käynnin käteisellä. Käteiskassamme vaihtorahatilanteen vuoksi tarjosin hoidosta pientä alennusta, mutta  kauniisti suomea puhuen nainen  kieltäytyi siitä ehdottomasti todeten, että kyllä työstä pitää maksaa oikea maksu.  Saimme asian hoidettua  ja molemmille jäi hyvä mieli, sekä asiakkaalle että yrittäjälle.  Tuossa tilanteessa monen suomalaisen tinkimisvaistot olisivat heränneet ja säästyneillä rahoilla olisi ehkä ostettu ne kuuluisat pullakahvit:) Eivätpä tainneet Tepan maahanmuuttajakommentit sittenkään olla yleispäteviä.

Tänä viikonloppuna juhlitaan taas ylioppilaita, tutkinnon suorittaneita ja ammattiin valmistuvia. Onnea kaikille, tavoitteiden saavuttaminen on aina juhlimisen arvoista!  Cocodensin avajaisjuhlista tulee ensi viikolla kuluneeksi vuosi. Kiitos kaikille asiakkaille ja muille toimintamme alussa tukena olleille. Vuodessa on tapahtunut paljon, ja yrittämistä on opiskeltu käytännössä oikein olan takaa ja välillä kantapään kauttakin,  mutta kaikesta olemme nauttineet täysin siemauksin. Toivottavasti se näkyy myös päivittäisessä työssämme!  Keski-Suomen yrittäjäjuhlissa viime tammikuussa erään lehden toimittaja kyseli meiltä, mikä on yrittäjän tähtihetki. Vastasimme, että se on ehdottomasti tyytyväinen asiakas ja hyvä palaute työstä. Olemme edelleenkin samaa mieltä. Aurinkoista kesän alkua, nähdään Cocodensissä!

Anne 3.6.2011

Jaa artikkeli

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp
Share on email