Onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä? Tuttu kysymys, jolla testataan vastaajan asennetta. Optimisti sanoo lasin olevan puoliksi täynnä, mutta pessimisti kertoo sen olevan puoliksi tyhjä. Asenne vaikuttaa siihen, miten asiat koemme. Uuden vuoden sujahtaessa jälleen uomiinsa, jokainen voi omalta osaltaan miettiä miten lasinsa haluaa nähdä. Positiivinen näkökanta antaa enemmän mahdollisuuksia valita niin pienissä kuin suurissa kysymyksissä, kun taas negatiivinen kuvakulma kaventaa latua jo starttiviivalla.
Olemme työkaverini Helenan kanssa päättäneet, että terveysneuvonnan suhteen emme lähde negatiivisen ”valistuksen” polulle. Jokainen lukutaitoinen peruskoulun käynyt suomalainen aikuinen on varmaan selvillä suun hoidon perusasioista. Kysymys on ennemmin asenteesta, johon haluamme vaikuttaa tarjoamalla tietoa silloin kun siihen on tarvetta. Haluamme, että asiakas näkee suun hoidon positiivisena asiana, ei pakkopullana, jonka nieleminen teettää töitä joka julmetun aamu ja ilta. Eli asialliset hommat hoidetaan, vaikka muuten ollaan kuin ellun kanat. Asioiden ehdoton kieltäminen tuo usein tympeän fiiliksen, sillä elämässä pitää mielestämme olla myös nautintoja. Jos se tarkoittaa jollekin palaa suklaata kahvin kanssa tai sikaria viikonloppuaterian päälle, niin mikäs siinä. Kokonaisuus ja kohtuus ovat avainsanoja.
While the sands of life shall run…
Vaikka vanhuus ei ihan vielä omalla ovella kolkuttele, pohdimme Helenan kanssa vast’ikään sitä, kuinka säilyttää positiivinen asenne elämään vielä ikääntyneenäkin. Tulimme siihen tulokseen, että on tärkeää säilyttää ainakin kolme asiaa: ystävät, harrastukset ja yhteiskunnan yleisen menon seuraaminen. Liian pienissä ympyröissä pyöriminen aiheuttaa henkistä huimausta niin vanhenevalle kuin hänen läheisilleenkin. Pähkinänkuoreen tiivistettynä sosiaalinen aktiivisuus pitää miehen ja naisen hyvän mielen tiellä vanhempanakin. Meidän pienen raatimme mielestä siis. Eivätkä nuo listaykkösiksi päätyneet seikat pahaa nuoremmillekaan tee, vaikka arjen oravanpyörässä aika onkin usein kortilla.
Ikääntymisestä puheen ollen, lentokoneessa matkalla Berliiniin luin Hesaria ja satuin silmäilemään läpi myös kuolinilmoitukset. Mieleen muistui suorasukaisen lääkärituttavamme lausahdus, jonka mukaan siinä vaiheessa, kun kuolinilmoitukset alkavat kiinnostaa, on oma jalka jo kuopan reunalla. Olin siis malliesimerkki pessimistisestä elämänkatsomuksesta könöttäessäni ahtaassa penkissä napakoiden turbulenssien ravistellessa konetta. Vaan mitä löysinkään: kauniin englanninkielisen tunnetta tihkuvan runon, jonka säkeet kutittivat korvaa niin mukavasti, että lentoemännän silmän välttäessä revin riimit vaivihkaa lehdestä irti. Nyt värssy odottaa pääsyä jonkun läheisen korttiin jo elävässä elämässä, jonkun tärkeän hetken kynnyksellä tai kannustuksen hetkellä. Eikös tämä nyt ollut positiivista ajattelua, sittenkin?
Vuoden vaihtuessa höllätään vannetta pään ympäriltä ja nautitaan lumisesta talvesta! Jos kuitenkin jossakin vaiheessa pessimistisyys ja valitusvirret alkavat ottaa niskalenkkiä, suosittelen luettavaksi Carl Barksin tarinan ”Puhuva koira”. Jos vaikka löytyisi omia piirteitä, joille hymyillä. Hyvää uutta vuotta kaikille! Nähdään Cocodensissä.
Anne 31.12.2010