Mammuttitaudille ei kiitos!

Aina ei tarvitse olla iso, että pärjää! Tätä tolkutin lapsellenikin, joka pienenä poikana kasvoi omaa tahtiaan, vähintään päätä muita lyhyempänä. Koulussa vertailtiin kuka on pisin ja lyhyitä haukuttiin pätkiksi.  Kasvu sittemmin kiihtyi, ja nyt teini-ikäinen urheilija taitaa kohta ohittaa äitinsä pituuden puolesta. Tolkuttaminen kannatti, sillä itsetunto tuntuu olevan kohdallaan ja omat vahvuudet selvästi tunnistettu. Mikroyrityksen […]

Pallo hallussa?

Yrittäjän työelämä on saanut joustaa lasten harrastusten mukaan tänä kesänä: pakkailemme kotona  kasseja kesän kolmatta pesäpalloleiriä varten. T-paitoja ja tossuja, pelikamppeita ja –kortteja on läjänä lattialla. Reissuelämä on hauskaa ja tapahtumia täynnä, toisaalta  kotipesäänkin on aina mukava kirmata. Urheilua harrastavan lapsen arkeen saattaa kuulua monet harjoituskerrat viikossa. Taitojen kehittyminen lapsella ja nuorella vaatii sekä harjoitusta […]

Pelko pois!

Kaikki me pelkäämme jotain, tai ainakin olemme joskus pelänneet. Lapsena ukkosta, kiusaamista tai joulupukkia. Aikuisena ehkä vanhenemista, sairautta tai työpaikan menetystä. Muuan gallialaisen kylän päällikökin, muistaakseni Aladobix,  pelkää taivaan putoavan niskaansa… Joskus pelko voi kroonistua niin, että se ottaa niskaotteen ja alkaa ohjata käyttäytymistämme. Hammashoitopelko on yksi tavallisimpia pelkoja, ja siihen törmäämme vastaanotollamme melkein päivittäin. Monesti hammashoitopelko juontaa […]

Uusi vuosi, uudet tuulet

Tämä vuosi on tuonut mukanaan uusia tuulia! Osa puhaltaa byrokratian mutkia suoremmiksi ja virkistää toimintaa,  mutta  osa tuivertaa pohjoisesta ja pistää kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin. . Positiivinen uudistus asiakkaiden kannalta on Kelan suorakorvaus suuhygienistien hoidoista, mikä astui voimaan vuoden alusta. Korvattava osa on vähennetty  hinnasta jo hoitoa maksettaessa, eli aikaisempi  korvauksen hakeminen paperin pyörittelyineen ja postituksineen […]

Mukava ja pätevä – mahdoton yhtälö?

Kuulun niihin onnekkaisiin, joilla on mukava työkaveri. Saan oikeasti olla tyytyväinen, sillä Talouselämä-lehti 30/2011 siteeraa englantilaista tutkimusta, jonka mukaan mukava työkaveri synnyttää  työyhteisössään paljon hyvää: parantaa tehokkuutta, vähentää sairauspoissaoloja ja luo yhtenä tärkeänä tekijänä hyvää työpaikkahenkeä.  Hän auttaa muita pyrkimättä sillä parantamaan omaa asemaansa tai statustaan, ei puhu pahaa muista, ja häneen voi luottaa niin työasioiden hoidossa kuin […]

Kaunis hymy, parempi mieli..

Keskisuomalainen kirjoitti 6.9. laservalkaisusta suuren jutun valokuvineen. Iloksemme huomasimme, että jutussa oli todennäköisesti testattu samaa laservalkaisumenetelmää kuin mitä me Cocodensissä olemme loistavin tuloksin jo yli vuoden ajan käyttäneet! Toimittaja kuvaili hienosti ja varsin totuudenmukaisesti, kuinka toimenpide tehdään. Pienenä särönä jutussa havaitsimme, että Zoom-valkaisun kerrottiin olevan kaikkein tehokkain valkaisumenetelmä. Mielipiteitä on monia, mutta muistan meilläkin käyneen […]

Västäräkistä vähäsen, puoli kuuta peipposesta, pääskysestä ei päivääkään…

  Kevät ja jo kesäkin keikkuen tulevi, ja aurinko paljastaa jälleen talven aikana varastoidut ihanat villakoirat ja pölyhiukkaset ja savun harmaat lasit ja….Ihana ystävämme aurinko!! Se saa mielen herkistymään, iloiseksi ja vallattomaksi. Se tuo uskomattoman energialatauksen ja taas kerran miettii, miten ihmeessä sitä selvisikin pitkästä pimeästä kaudesta. Mutta me selvisimme ja riemumielin kirmaamme kohti kesää. […]

Asenne ratkaisee

Onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä? Tuttu kysymys, jolla testataan vastaajan asennetta. Optimisti sanoo lasin olevan puoliksi täynnä, mutta pessimisti kertoo sen olevan puoliksi tyhjä.  Asenne vaikuttaa siihen, miten asiat koemme. Uuden vuoden sujahtaessa jälleen uomiinsa, jokainen voi omalta osaltaan miettiä miten lasinsa haluaa nähdä. Positiivinen näkökanta antaa enemmän mahdollisuuksia valita niin pienissä kuin suurissa […]

Punkkua, suklaata ja valkoiset hampaat?

Syysillat ovat taas pimentyneet ja talvi tulla jolkottaa. On ihanaa kaivella kaapista pörröiset villasukat jalkaan, sytyttää takkaan ja kynttilöihin tuli, ja nautiskella liekkien loimotuksesta. Mikäpä sen mukavampaa kuin käpertyä sohvalle ja nautiskella lasillinen hyvää punaviiniä suklaan kera. Kuulostaako kenestäkään muusta kivalle? Aahh…Luulenpa että meitä kanssasisaria ja -veljiä on muutamia. Väistämättä tuo kaikki jättää myös jälkensä […]

Hampaiden harjausta ja käkikelloja

Syksyn orastavan saapumisen huomaa paitsi ilmojen viilenemisestä myös siitä, että useimmat meistä lupaavat aloittaa taas kurinalaisen elämän. Kesän kotkotukset saavat jäädä, tarkoittipa se sitten mehevää grilliruokaa, vettä sakeampaa juotavaa tai muuten vain laiskanpulskeaa oleilua, joka näkyy outona työhousujen kesäkutistumisena. Mökkiolot ovat myös ehkä saaneet tarttumaan vähän nihkeästi hammasharjaan: kukapa sitä nyt heti aamutuimaan hammaspyykille viitsii […]